21. syyskuuta 2013

Naiset olivat sitä, mitä luulivat naisten olevan

50 - 60 -luvuilla tytöt kasvatettiin hyvin naisellisesti, ainakin maaseudulla. Tosin itseäni ja siskojani kohtasi onni saada edistyksellinen äiti, joka arvosti naisten oppineisuutta ja tasa-arvoa (salaten sen hyvin isältä : ).

Meidät kiedottiin romantiikkaan. Tässä oikeasti säilyttämäni mekkokangas, siskolla oli samanlainen, mutta punaruusuinen:


Äidillä oli hienoja alusvaatteita ja meilläkin lapsille sopivia. Kuten kaikki varmaan muistavat, siihen aikaan opetettiin, että alusvaatteet pitää olla hyvät "jos sattuu vaikka onnettomuus" ja silloin joku näkee ne : D

Sukkahousut tuli käyttöön lapsillakin vasta 60-luvulla ja muistan aina ensimmäisen kerran, kuinka oudolta ne tuntuivat. Hyvästi liivien hakasten ja sukkanauhojen kiinnittely. Pakkasella oli jaloissa kylmä, kun isä antoi pitää pitkiä housuja hätätapauksessa hiihtäessä. Ne eivät olleet tytön asuste.


Leikimme hyvin tyttömäisiä leikkejä. Onneksi meillä oli serkkupoikia, joiden kanssa saimme vähän kosketusta poikien touhuihin. Tässä muistikirjani paras sivu; siskon kirjoittama:




Isäni paheksui kovasti naisten tupakanpolttoa, meikkaamista, pitkiä housuja siis ja pitkiä hiuksia. "Äpärä kainalossa ei ole kotiin tulemista". No, äpärää meistä ei kukaan tehnyt, mutta vanhin sisko teki kovan työn meidän nuorempien helpotukseksi: hän aloitti tupakanpolton 13-vuotiaana ja mukaan tuli meikit. Minä kasvattelin pitkät hiukset jo aivan hissukseen ja pitkille housuille oli isäkin antanut periksi jo joskus vuonna 66. Eikä isämme ollut edes ahdasmielinen : D Millaista mahtoi olla tiukemmissa perheissä : )

Onneksi isä rakasti musiikkia ja se tasoitti tietä "nykymusiikin" kuunteluun. Tässä kuvat viimeksi kirjoittamastani kelanauhurista ja nauhoista. Ostin nauhurin käytettynä rippilahjarahoilla. Siinä on niin simppeli tekniikka, että vielä minä korjaan sen joku päivä ja kuuntelen nuo nauhat.



Ja kuinka lukijat kasvatettiinkaan naisen maailmaan?


6 kommenttia:

  1. Kuri oli vähän toista kuin nykynuorilla. Kotiintulo aika illalla oli tasan klo 18. Jos vähäkään myöhästyi tuli remmiä kintuille. Samoin pienimmästäkin rikkeestä tai vastaan sanomisesta. Minä sain piiskaa vielä 15 vuotiaana ja se johtikin sitten siihen karkaamiseen. " Joka piiskaa säästää, se kuritta kuolee" näin meillä ajateltiin. Ilmankos minusta on näin kiltti tullutkin, hihi.=D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauheaa se piiskaaminen. Minulle riitti pelokkeeksi, kun näin siskon vietävän saunaan risun kanssa. Miestäni oli poikasena lyöty kepillä niin kauan, että kasvettuaan isommaksi katkaisi sen kepin ja sanoi, että nyt riitti!

      Poista
  2. Minun mekossani oli niitä punaisia ruusuja, äiti teki itse kaikki lastenvaatteet alusvaatteita lukuun ottamatta, ensimmäiset kaupan vaatteeni taisi juuri olla ne hiihtohousut ja teini-iässä punaiset jamekset. Muistan kyllä hyvin, kun hiihdettiin vielä alakouluunkin hame päällä ja villahousut jalassa. Oli se niin väärin kiduttaa tyttölapsia sillä tavalla! Ymmärsinkin aika pian ruveta poikatytöksi.
    Meillä oli suht vapaa kasvatus, itse piti kyllä ottaa vastuu tekemisistään ja kantaa tyhmyyksien seuraukset (jos jäi kiinni :) 60-luvun Beatles-huumassa vaikeinta vanhemmille taisi olla hyväksyä poikain pitkät tukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa niin tutulta, meilläkin äiti ompeli. Kauniita olivat. Nuorimpana sain sitten aina vanhempien lasten vaatteet, jos jotain ostettiinkin.
      Vai poikatyttö sinusta tuli ja hyvin olet pärjännyt : )

      Poista
  3. Mullakin oli punaruusuinen kevätjuhla-mekko, johon kuului punainen kangasvyö, alakoulussa. Olin teini 70-luvulla, äitini oli jäänyt kahden tytön yksinhuoltajaksi, kun isäpuoleni oli kuollut. Onneksi minä olin luultavasti aika kiltti tyttö ja sisko oli vielä pieni...ei suurempia kahnauksia enää siinä vaiheessa ollut. Pienempänä tuli kyllä välillä piiskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella, että olit kiltti. Vaikutat kiltiltä vieläkin : ) Ne kevätjuhlamekot saivat kyllä tuntemaan itsensä hienoksi : )

      Poista