Verkkainen tahti

Kun vanha puhuu vanhoista asioista, tämä bloggauskin on verkkaista. Oliko hyvä selitys? Oikeasti olisi niin paljon sanottavaa, että en ole ehtinyt paneutua tähän blogiin. Tulevaisuus parantakoon tilannetta : )

Tässä joulukuva vuodelta 1967, meikäläinen 11-v. Kuusessa on enkelikarkkeja, muutama koriste, joita käytettiin vuodesta toiseen. Suomen lippukin näkyy yläosassa. Jos kuva olisi parempi, näkyisi pumpulihitusia. Se oli isän toive, kuten liputkin. Laitan niitä edelleen isää ajatellen. Mikä tärkeintä: elävät kynttilät. Ei mistään tule samanlaista tunnelmaa kuin elävistä kynttilöistä! Kun ne sytytettiin, kaikki istahtivat katselemaan niitä. Tunnelma oli tiivis ja herttainen.

Äiti oli ommellut siskolle ja minulle tummansinivioletista kankaasta mekot. Samettia se ei ollut, mutta jotain vastaavaa ja hihansuussa valkoinen röyhelö ja valkoiset kaulukset. Uudet mekot piti saada joulujuhliin ja kevätjuhliin. Äiti oli hyvä ompelemaan. Omena putosi hyvin kauas puusta siinä asiassa.

Haitariin liittyy pitkä tarina.  Siihen johti kuuluisa tädin mies, helsinkiläinen osto- ja myyntiliike, isän matka Helsinkiin kuuluisan tädin miehen kanssa, paljon tinkimistä, haitaria soittanut isoisä (joka pudotti haitarin vahingossa järveen) ja valtavat soittohalut omaava pikkutyttö. Haitari on tuolla vintillä sisuskalut kolisten, mutta ostin uuden, joka ei ole kovin hyvä. Tarttis tehrä sillekin asialle jotakin.

Meidän ikäisten ihmisten lapsuuskodeissa oli niin paljon työtä ja arkea, että joulu oli aivan erityinen valopilkku. Isätkin pysähtyivät viettämään perheen kanssa aikaa. Ei tuijotettu yhdessä telkkaria, vaan seurusteltiin ja touhuiltiin ja herkuteltiin uunin suulla lämmitettyjä kuun muotoisia joulutorttuja, joita parempia ei ole kuuna päivään nähty.

Olisi mukava kuulla teille tärkeistä, erityisistä joulumuistoista.

Lehdet oli tärkeitä

Lehdet luettiin kannesta kanteen, sivusta sivuun. Ihmisillä on aina ollut valtava uutisnälkä ja tieto kulki kävelemällä, keskuksen kautta rimpauttamalla, jos sattui puhelin olemaan ja käytiin kylissä kertomassa asioita puolin ja toisin.

YV vuodelta 1959 tarkastelussa. Kansi voisi olla vaikka tältä kesältä. Oli jo päästy ajasta, jolloin lapset puettiin kuin miniatyyriaikuiset. Toisaalta kansi oli sen ajan edistyksellinen näky, joten kyllä maaseudulla edelleen oli niitä henkselihousuja, kutittavia vaatteita ja tytöillä oli tukka tiukasti letillä tai polkaksi leikattu.

Marilyn oli aikansa nykyjulkkis ja tässä lehdessä on tarina siitä, kuinka hän meni kouluun jumpperissa ja pojat menivät sekaisin : )

Kotiimme ei tullut tätä lehteä, mutta muutama kuukausi Me Naisia, Itä-Häme -sanomalehti, yksi kausi Retu-sarjakuvalehteä ja sitten harvoin ostettiin irtonumeroita. Lehdet luettiin tarkkaan! Aku-Ankkaa emme saaneet, koska Retu oli halvempi ja teini-iässä tuli se Intro. Tämän lehden löysin anopin tavaroista.

Ihmisiä valistettiin ja tuo kaivovaroitus on surullisen ajankohtainen tänäkin päivänä. Tekstissä kerrotaan rönsyilevästi, kuinka elämme pilvenpiirtäjissä sydän kurkussa leväperäisten aikuisten, terävien veitsien ja lukuisten sähkökojeiden keskellä : )

Kuinkahan moni perheenisä viipyili tällä sivulla, vaikka ei olisi muuten ollut perhelehdistä kiinnostunutkaan : )

Juuri tuota keksiä en muista, mutta niitä oli Maria, Rex, suklaalehti, voileipäkeksi tietysti, juhlalajitelma, Muru... Valikoima ei ollut suuren suuri vaan samat tuotteet pyörivät kaupoissa useamman vuoden. Karkeista silloin olivat Fazerin sekalaiset, kettukarkki, liköörikaramellit, Suffeli, Fami, Susu, Royal, tikkarit ja viiden pennin lakritsit.  Mitäs lukijat muistavat?

Tässä eräänä päivänä katselin marketin jogurttihyllyä. Siinä oli metritolkulla jogurtti/rahka/viilirivejä. Kuinka ne kaikki voivat mennä kaupaksi. Aina pitää tulla uutuus ja uutuus. Maistoin rahkajogurttia ja se oli kamalaa!

Nyt kiskon itseni nykyaikaan ja lähden töihin. Hyvää viikonloppua : )

Naiset olivat sitä, mitä luulivat naisten olevan

50 - 60 -luvuilla tytöt kasvatettiin hyvin naisellisesti, ainakin maaseudulla. Tosin itseäni ja siskojani kohtasi onni saada edistyksellinen äiti, joka arvosti naisten oppineisuutta ja tasa-arvoa (salaten sen hyvin isältä : ).

Meidät kiedottiin romantiikkaan. Tässä oikeasti säilyttämäni mekkokangas, siskolla oli samanlainen, mutta punaruusuinen:

Äidillä oli hienoja alusvaatteita ja meilläkin lapsille sopivia. Kuten kaikki varmaan muistavat, siihen aikaan opetettiin, että alusvaatteet pitää olla hyvät "jos sattuu vaikka onnettomuus" ja silloin joku näkee ne : D

Sukkahousut tuli käyttöön lapsillakin vasta 60-luvulla ja muistan aina ensimmäisen kerran, kuinka oudolta ne tuntuivat. Hyvästi liivien hakasten ja sukkanauhojen kiinnittely. Pakkasella oli jaloissa kylmä, kun isä antoi pitää pitkiä housuja hätätapauksessa hiihtäessä. Ne eivät olleet tytön asuste.

Leikimme hyvin tyttömäisiä leikkejä. Onneksi meillä oli serkkupoikia, joiden kanssa saimme vähän kosketusta poikien touhuihin. Tässä muistikirjani paras sivu; siskon kirjoittama:

Isäni paheksui kovasti naisten tupakanpolttoa, meikkaamista, pitkiä housuja siis ja pitkiä hiuksia. "Äpärä kainalossa ei ole kotiin tulemista". No, äpärää meistä ei kukaan tehnyt, mutta vanhin sisko teki kovan työn meidän nuorempien helpotukseksi: hän aloitti tupakanpolton 13-vuotiaana ja mukaan tuli meikit. Minä kasvattelin pitkät hiukset jo aivan hissukseen ja pitkille housuille oli isäkin antanut periksi jo joskus vuonna 66. Eikä isämme ollut edes ahdasmielinen : D Millaista mahtoi olla tiukemmissa perheissä : )

Onneksi isä rakasti musiikkia ja se tasoitti tietä "nykymusiikin" kuunteluun. Tässä kuvat viimeksi kirjoittamastani kelanauhurista ja nauhoista. Ostin nauhurin käytettynä rippilahjarahoilla. Siinä on niin simppeli tekniikka, että vielä minä korjaan sen joku päivä ja kuuntelen nuo nauhat.

Ja kuinka lukijat kasvatettiinkaan naisen maailmaan?

Rajaton ja säännötön blogi 50-luvun lapselta

Perustin uuden blogin, koska siltä tuntui. Aion olla yltiörehellinen ja muistella menneitä niin paljon kuin huvittaa. Kenenkäänhän ei ole pakko lukea. Olen sitä mieltä, että 50-70 -luvut olivat sitä suurinta murroksen aikaa ja kaikki paras nykymusiikki tehtiin silloin.

Tässä linkki lempimusiikkiini. T.Rex ja Marc Bolan saivat sukat pyörimään jaloissani jo 70-luvun alussa. Äiti tilasi kotiin Intro-lehden, koska Suosikki oli kalliimpi. Imin sieltä kaiken tiedon T.Rexistä, tallensin kelanauhurille radiosta musiikkia ja mielestäni keksin aerobicin jo silloin. Olin kova voimistelemaan ja musiikin tahdissa se kävi hyvin. Nauratti 80-luvulla, kun alettiin kohista aerobicistä (Jane Fonda tienasi asialla omaisuuden ja sai sydänkohtauksen).

Haluan, että tänne eksyneet heittävät rehellisiä ja kiperiäkin kommentteja ja omia muistojaan. Jos annan väärin muistettua tietoa, kun siitä on sentään aikaa, oikaiskaa. Get it on!