Viiva

Olen kohta se "viiva" = viiskytviivaseitkyt...

Peiliin ei halua katsoa, menneisyyden haluaa ravistaa harteiltaan, tulevaisuuteen haluaisi kurkottaa, mutta onko sitä? Kiinassa vanhuksille annetaan tavoitteita. Minäkin haluan!

Voihan sen itsekin asettaa. Emme me ole muutenkaan mitään saaneet, joten miksi joku asettaisi meidän tavoitteemme, paitsi jos olemme väsyneitä, sairaita, uupuneita. Apua saa tarvita!

Kuulin myös tosiasian: vanhuksissa on kaikki kerrokset, koko elämä. Jos joku sanoisi, että sinä olet vanha, et sinä ymmärrä, voi vastata, että kuule, minä olen kokenut kaiken sen, mitä sinäkin ja paljon lisää. Eri tavalla, mutta ihminen ei oikeasti muutu, vain ympäristö muuttuu. Ihmisen muuttumiseen tarvitaan enemmän kuin 500 vuotta.

Mutta en ole vanha, olen se viiva koti upeaa ikääntymistä. 74-vuotiaat ovat kuulemma onnellisimmillaan. 

Lapsuuteni hevonen

Tein toiseen blogiini jutun hevosesta sodassa naps. Aihe olisi kuulunut tähän blogiin, joten haluan tehdä linkin sinne.

Olisi mukava kuulla kaikkien hevosjuttuja lapsuudesta joko tähän tai linkitettyyn blogiini.

Nousu

Runotorstain aihe "katve", haaste No. 356

Katveessa kasvoin 

salaa ja hiljaa

vanha takki

kuluneet kengät

ylijäämävaatteet

Elämä antoi

kasvunvaraa

Mitta ei ollut

kireä takki vaan

iso hattu

                                                                     Pikkusisko AH 2015

Evoluution seuraava porras

Meidän PITÄISI olla kehittyneempiä kuin isovanhempamme. Olemme pidempiä, elämme kauemmin, jos sairastumme syöpään, selviydymme siitä todennäköisemmin kuin he. Pääsemme helpommalla, mutta emme ole onnellisempia!

Kehitys on liian nopeaa meille vanhemmille. Haluamme hetken pitää kiinni kasettinauhureista, vanhasta musiikista, hai-saappaista, romantiikasta.

Haluamme pitää kiinni televisiosta, jota ei koko ajan tarvitse värkätä uuteen uskoon, haluamme ostaa kananmunat kananmunina eikä joutua valitsemaan, onko ne vapaita, onnellisia vai häkkikanoja. Vapaita JA onnellisia tietysti. Jos poltamme, haluamme ostaa tupakkitopat ulkonäön perusteella eikä numeroina. Emme halua, että meille naureskelevat nuoret jolpit kännykkäkaupassa. Me olemme imettäneet ne jolpit!

Jos kehitykselle ei tule suunnan muutosta, ihmiskunta tulee asumaan kaasunaamarit päässä vuoristossa vettä paossa ja palaavat käyttämään isoisovanhempien konsteja elämästä selviytymiseen. Ugh - olen puhunut.

Lapsuuskuvia -haaste

Sude haastoi esittämään lapsuuskuvia ja niin sukelsin albumivaraston kimppuun.
Kuvista näkee, että en pidä kuvattuna olemisesta ja se tunne on alkanut hyvin varhain. Tunne, että jotain rajoittavaa tapahtuu. En edelleenkään halua olla kuvissa, keskipisteenä, ikuistettuna. Haluan olla se pieni ihminen tarkkailemassa maailman menoa sivustakatsojana : )

Tässä reilun vuoden ikäisenä. Alan parinkymmenen vuoden kuluttua varmasti muistuttaa kuvaa: kaljuuntunut ja sukat makkaralla. Minulle on taatusti luvattu jotain herkkua, että suostun siinä seisomaan, kun uhkaavalla laatikolla osoitellaan ja kuvaajan takana kaikki ihmiset ilveilee ja yrittää saada nauramaan.

Tässä istutettiin portaille siskojen väliin (joita en voi laittaa, kun ei ole toisen lupaa kysyttynä). Minulle sanottiin, että koivussa on ihmeellinen lintu, jota sitten yritän pällistellä.

Tässä on vaadittu kissan yhteistyötä, että uskallan kuvaan. Lisäksi on annettu koristenukke lasikaapista. Siihen ei saanut muuten koskea. Kissan nimi oli Leikki eikä sekään taida tykätä kuvaamisesta. Huijasi vain minua; käänsi päänsä pois viime hetkellä : D

Tässä taas on isän äiti mukana ja silloin ei neuvoteltu. Mummoa tuli uskoa. Tosin olen saanut kuvaan Rebekka-nuken. Olen ilmeisesti mennyt äidin kanssa auttamaan mummoa heinätöissä ja kai siellä joku kuvanottajakin on ollut. Varmaan eno naapuritalosta, koska meillä ei ollut kameraa. Rakastimme mummoa enemmän kuin mummo meitä. Tai sitten hän ei vain kertakaikkiaan osannut näyttää sitä.

Tässä on hypätty 10 vuotta eteenpäin. Minusta tuli intohimoinen opiskelija. En edes huomannut, että opettaja otti kuvan piirustustunnilla, kunnes hän toi kuvan käteeni.

Tähän päivään lapsuuskuvat loppuvat: odotin bussia vesisateessa yo-lakki päässä mennäkseni juhlimaan koulukavereiden kanssa Lahden seurahuoneelle. Olin jo saanut töitä Helsingistä, tulin vain hakemaan lakin.

Jos voisin sanoa nuorelle minälleni jotakin, sanoisin, että ei elämä ole niin vakavaa - se on paljon vakavampaa, mutta sen kestää paremmin, kun ottaa huumorin avuksi : ) Niin ja olisit vaan kuvissa, koska kohta sinussa ei ole oikeasti mitään mielenkiintoista kuvattavaa : D

Haastan lapsuuskuviaan esittämään kaikki tämän blogin lukijat. Laittakaa kommenttikenttään tieto, jos haluatte ottaa haasteen vastaan.

Verkkainen tahti

Kun vanha puhuu vanhoista asioista, tämä bloggauskin on verkkaista. Oliko hyvä selitys? Oikeasti olisi niin paljon sanottavaa, että en ole ehtinyt paneutua tähän blogiin. Tulevaisuus parantakoon tilannetta : )

Tässä joulukuva vuodelta 1967, meikäläinen 11-v. Kuusessa on enkelikarkkeja, muutama koriste, joita käytettiin vuodesta toiseen. Suomen lippukin näkyy yläosassa. Jos kuva olisi parempi, näkyisi pumpulihitusia. Se oli isän toive, kuten liputkin. Laitan niitä edelleen isää ajatellen. Mikä tärkeintä: elävät kynttilät. Ei mistään tule samanlaista tunnelmaa kuin elävistä kynttilöistä! Kun ne sytytettiin, kaikki istahtivat katselemaan niitä. Tunnelma oli tiivis ja herttainen.

Äiti oli ommellut siskolle ja minulle tummansinivioletista kankaasta mekot. Samettia se ei ollut, mutta jotain vastaavaa ja hihansuussa valkoinen röyhelö ja valkoiset kaulukset. Uudet mekot piti saada joulujuhliin ja kevätjuhliin. Äiti oli hyvä ompelemaan. Omena putosi hyvin kauas puusta siinä asiassa.

Haitariin liittyy pitkä tarina.  Siihen johti kuuluisa tädin mies, helsinkiläinen osto- ja myyntiliike, isän matka Helsinkiin kuuluisan tädin miehen kanssa, paljon tinkimistä, haitaria soittanut isoisä (joka pudotti haitarin vahingossa järveen) ja valtavat soittohalut omaava pikkutyttö. Haitari on tuolla vintillä sisuskalut kolisten, mutta ostin uuden, joka ei ole kovin hyvä. Tarttis tehrä sillekin asialle jotakin.

Meidän ikäisten ihmisten lapsuuskodeissa oli niin paljon työtä ja arkea, että joulu oli aivan erityinen valopilkku. Isätkin pysähtyivät viettämään perheen kanssa aikaa. Ei tuijotettu yhdessä telkkaria, vaan seurusteltiin ja touhuiltiin ja herkuteltiin uunin suulla lämmitettyjä kuun muotoisia joulutorttuja, joita parempia ei ole kuuna päivään nähty.

Olisi mukava kuulla teille tärkeistä, erityisistä joulumuistoista.

Lehdet oli tärkeitä

Lehdet luettiin kannesta kanteen, sivusta sivuun. Ihmisillä on aina ollut valtava uutisnälkä ja tieto kulki kävelemällä, keskuksen kautta rimpauttamalla, jos sattui puhelin olemaan ja käytiin kylissä kertomassa asioita puolin ja toisin.

YV vuodelta 1959 tarkastelussa. Kansi voisi olla vaikka tältä kesältä. Oli jo päästy ajasta, jolloin lapset puettiin kuin miniatyyriaikuiset. Toisaalta kansi oli sen ajan edistyksellinen näky, joten kyllä maaseudulla edelleen oli niitä henkselihousuja, kutittavia vaatteita ja tytöillä oli tukka tiukasti letillä tai polkaksi leikattu.

Marilyn oli aikansa nykyjulkkis ja tässä lehdessä on tarina siitä, kuinka hän meni kouluun jumpperissa ja pojat menivät sekaisin : )

Kotiimme ei tullut tätä lehteä, mutta muutama kuukausi Me Naisia, Itä-Häme -sanomalehti, yksi kausi Retu-sarjakuvalehteä ja sitten harvoin ostettiin irtonumeroita. Lehdet luettiin tarkkaan! Aku-Ankkaa emme saaneet, koska Retu oli halvempi ja teini-iässä tuli se Intro. Tämän lehden löysin anopin tavaroista.

Ihmisiä valistettiin ja tuo kaivovaroitus on surullisen ajankohtainen tänäkin päivänä. Tekstissä kerrotaan rönsyilevästi, kuinka elämme pilvenpiirtäjissä sydän kurkussa leväperäisten aikuisten, terävien veitsien ja lukuisten sähkökojeiden keskellä : )

Kuinkahan moni perheenisä viipyili tällä sivulla, vaikka ei olisi muuten ollut perhelehdistä kiinnostunutkaan : )

Juuri tuota keksiä en muista, mutta niitä oli Maria, Rex, suklaalehti, voileipäkeksi tietysti, juhlalajitelma, Muru... Valikoima ei ollut suuren suuri vaan samat tuotteet pyörivät kaupoissa useamman vuoden. Karkeista silloin olivat Fazerin sekalaiset, kettukarkki, liköörikaramellit, Suffeli, Fami, Susu, Royal, tikkarit ja viiden pennin lakritsit.  Mitäs lukijat muistavat?

Tässä eräänä päivänä katselin marketin jogurttihyllyä. Siinä oli metritolkulla jogurtti/rahka/viilirivejä. Kuinka ne kaikki voivat mennä kaupaksi. Aina pitää tulla uutuus ja uutuus. Maistoin rahkajogurttia ja se oli kamalaa!

Nyt kiskon itseni nykyaikaan ja lähden töihin. Hyvää viikonloppua : )